Sähköakkujen hankintaohje

Sähköakkujen hankinta on noussut keskeiseksi aiheeksi niin yritysten kuin kuluttajien energiatehokkuuden parantamisessa. Swecolta saa asiantuntevaa tukea yrityksille koko hankintaprosessin ajan, alkaen potentiaalin tunnistamisesta aina sopimusten tekoon saakka

Sähköakkujen hankintaprosessi alkaa nykytilanteen kartoituksesta ja taloudellisesta mallintamisesta. Tämän vaiheen avulla voidaan tunnistaa sähkön tuotannon ja kulutuksen tarpeet sekä arvioida investoinnin kannattavuutta. 

Suunnitteluvaiheessa keskitytään sähköakkujen sijoituspaikan valintaan, verkkoliityntään sekä ympäristö- ja turvallisuusasioihin. Kilpailuttaminen on myös tärkeä osa prosessia. 

Sähköakkujen hankinta ei ainoastaan paranna energiatehokkuutta, vaan se voi myös nostaa yrityksen kilpailukykyä tulevaisuudessa. Asiantuntijat korostavat, että huolellinen suunnittelu ja toteutus ovat avainasemassa investoinnin onnistumisessa.

Hankintaohje palvelee rakennusten yritysomistajien lisäksi myös pientaloja ja taloyhtiöitä sähköakkujen hankinnassa.

Sweco on laatinut sähköakkujen hankintaohjeen yrityksille ja kuluttajille. 
 
Rahoitus ohjeiden tekoon on saatu Keski-Suomen Liiton PROMOTER-hankkeesta ja Energiaviraston alueellisesta neuvonnasta.
Keski-Suomen liitto PROMOTER Energiavirasto

Ole meihin yhteydessä!

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.