Yritykset luovat yhdessä kesäistä kaupunkitilaa Ilmalankeitaan pop-up-torille
Julkaistu: 28.5.2025
Sweco ja muut Ilmalantorin yritykset yhdistivät voimansa ja loivat kesäksi 2025 Länsi-Pasilaan kesäksi houkuttelevan pop-up-torin, Ilmalankeitaan, joka lisää kaupunkivihreää kiertotalouden keinoin.
Ilmalankeidas lisää Helsingin kaupunkivihreää
Swecon kaupunkisuunnittelijat ideoivat Ilmalantorille pop-up-tori-kokeilun ja koordinoivat yhteistyötä alueen yritysten ja Helsingin kaupungin kanssa. Vähällä käytöllä ollut aukio Länsi-Pasilan pohjoispäässä ratikkalinja 9:n päätepysäkillä on toiminut lähinnä ohikulkupaikkana, mutta kesäksi 2025 aukio muuntuu Ilmalankeitaaksi.
”Pop-up-torin idea saikin alkunsa swecolaisten omasta arjesta, onhan lounasravintolamme terassi aivan aukion laidalla”, kertoo hankkeen projektipäällikkö Jani Päivänen Swecolta.
Aukiota elävöitetään paikallisen yhteisön voimin. Ilmalankeitaan kehitystyössä mukana ovat muun muassa Swecon naapuriyritykset DNA ja Hartela. Elävöitystyö tehdään osana Euroopan unionin rahoittamaa PilotGreen-hanketta. PilotGreen keskittyy kaupunkiluonnon lisäämiseen ja tuo Helsinkiin erilaisia vehreytyskokeiluja. Hanketta luotsaa Helsingin kaupungin innovaatioyhtiö Forum Virium Helsinki.
”Ilmalankeitaan projekti on erinomainen osoitus siitä, miten yritykset voivat yhteistyöllä parantaa lähiympäristöään. Tämä on mielenkiintoinen, uusi avaus kaupungin vehreyttämiseksi”, kertoo PilotGreen-hankkeen projektipäällikkö Mirka Råberg.
Projekti pähkinänkuoressa: Ilmalankeidas -pop-up-tori
Mukana olevat yritykset: Sweco, Helsingin kaupungin innovaatioyhtiö Forum Virium Helsinki, DNA, Hartela, GRK, Kekkilä, Vitreo, Maisematukku, Pala betoni, Akria Oy, Lehtovuori, Stall Blombacke, Eg-Trading, Oy J-Trading, Leikkiset, Saltex sekä ammattikorkeakoulut Metropolia ja LAB
Toimeksiantoon kuuluvat palvelut: idea ja yhteistyön koordinointi, kumppanien ja rahoituksen hankinta, kuten sponsorointisopimukset, alueen suunnittelu, mm. maisemasuunnittelu, katusuunnittelu, kestävän liikkumisen suunnittelu sekä rakenne-, valaistus- ja äänisuunnittelu
Toteutusvuosi: 2025
Vastuullisuus hankkeessa: kiertotalous, jakamistalous, yhteiskäyttö ja lainaaminen, kaupunkiluonnon monimuotoisuuden tukeminen

Ilmalankeitaalla kaupunkiluonnon monimuotoisuutta tuetaan väliaikaisilla ratkaisuilla
Kokeilun aikana lisätään Ilmalantorin houkuttelevuutta ja vihreyttä kiertotalouden keinoin. Torin kalusteet saadaan lainaan Vitreolta, ja aukio tarjoaa väliaikaisen kodin GRK:n työmailta pelastetuille ylijäämä- ja rescue-kasveille.
”Kasvien siirto estää kaupunkivihreän vähenemistä rakentamisen seurauksena. Isoissa infrahankkeissa kasvillisuuden säilyttämisellä voi olla suuri vaikutus luontokädenjälkeen”, Päivänen sanoo.
Kaupunkiluonnon monimuotoisuutta tuetaan nimenomaan väliaikaisilla ratkaisuilla, jotka eivät vaadi pysyvää infra- ja viherrakentamista. Päiväsen mukaan aukiolle istutetaan kasvisäkkien lisäksi kaksi pientä niittyaluetta, joissa kaikki kukat saavat kukkia. ”Kekkilä ja Maisematukku tarjoavat kasvualustat, ja talkoissa suunnittelijatkin pääsevät pistämään kätensä multaan.”

Ilmalakeitaalla kaikille avointa oleskelu- ja tapahtumatilaa
Ilmalankeidas toimii kesän ajan houkuttelevana pop-up-torina, jossa kaupunkilaiset ja alueen pari tuhatta tietotyöläistä voivat hengähtää viihtyisässä ympäristössä työpäivän aikana.
”Aukiolle on tulossa esimerkiksi petankkikenttä, aurinkotuoleja ja työmailta kierrätettyjä kaapelirullapöytiä”, Päivänen kertoo. Aukio sopii erilaisiin kaikille avoimiin ja maksuttomiin tapahtumiin konserteista vaikkapa työporukanpetankkikisoihin afterwork-tilaisuuksiin, joita ympäristön toimijat voivat järjestää.
Torilla on vuokrattava esiintymislava ja tilaa väliaikaisille ruokarekoille sekä varjoisampia istumispaikkoja etätyöskentelyyn ja ulkoilmapalavereihin. ”Lisäksi torille jätetään tyhjää tilaa, jossa voi järjestää vaikkapa virkistävän aamuvoimistelun tai lounastanssit”, Päivänen visioi.
Kaupunkisuunnittelun tietotaitoa Tukholmasta asti
Kokeilussa hyödynnettiin laajasti Swecon osaamista esimerkiksi katusuunnittelusta, maisemasuunnittelusta ja kestävän liikkumisen suunnittelusta. Apua saatiin myös ruotsalaisilta kollegoilta, jotka ovat suunnitelleet muun muassa Tukholman kesäkatuja.
”Kaupunkihistorioitsijamme toimii alueen tapahtumayhteyspäällikkönä, ja biologimme auttaa Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoita torin kasvi- ja hyönteislajien tunnistuksessa”, Päivänen lisää. Torilla seurataan, miten kaupunkiluonnon monimuotoisuus kehittyy ja kasvit houkuttelevat hyönteisiä. Kasvillisuus voi vaikuttaa myönteisesti myös aukion tuuliseen ja paahteiseen pienilmastoon.
Yhteistyökumppaneihin kuuluu myös LAB-ammattikorkeakoulu. ”Saamme heiltä projektiin kaupunkimuotoilijan, joka toteuttaa torille istutettavien kasvien tarinat.”
Ilmalankeitaasta skaalautuva konsepti pop-up-torien suunnitteluun
Kokeilun aikana pyritään kehittämään itse prosessia ja arvioimaan kaupungin valmiuksia vastaavien kokeilujen toteuttamiseen mahdollisimman sujuvasti. ”Odotan uutta tietoa niin yhteistyömalleista kuin kiertotalouden tuottamista kustannussäästöistä”, Päivänen toteaa. Valmista konseptia on mahdollista skaalata ja soveltaa vastaaviin kohteisiin.
Juuri nyt tärkeintä on kuitenkin alueen tuottama ilo. Päiväsen mielestä työpaikan on tärkeää antaa ihmisille jotakin enemmän, kuten sosiaalisia kohtaamisia. ”Toivon, että ihmiset ottavat aukion spontaanisti haltuun ja alkavat tuottaa siellä omaehtoista toimintaa. Jokainenhan voi vaikuttaa elinympäristöönsä, kun vain uskaltaa toimia.”
Ilmalankeitaan pop-up-tori on auki koko kesän ajan 4.6.–30.9.2025. Sen jälkeen seurataan, miten aukio talvehtii, ja arvioidaan mahdollisuuksia jatkaa toimintaa seuraavana vuonna.

Tapahtumat Ilmalankeitaalla
- 4.6.2025 klo 16-20 Ilmalankeitaan avajaiset, Sweco, DNA ja Hartela
Ehdota omaa tapahtumaasi Ilmalankeitaalle! Ota yhteyttä: Dan Ronimus, dan.ronimus@sweco.fi
Ota yhteyttä kaupunkikehityksen merkeissä!
Jani Päivänen
maankäyttö, tiimipäällikköJenny Asanti
Maisemasuunnittelu