
Sweco Turku- suunnittelua kaupunkiin, jossa historia ja tulevaisuus elävät rinnakkain
Turussa harva hanke alkaa niin sanotusta nollapisteestä. Sen yhteydessä voi olla historiallinen miljöö, ikoninen jokiranta, vilkas kauppakatu, kampusalue, satama tai teollinen toiminto, joka ei voi pysähtyä hankekehityksen ajaksi. Siksi työssä on nähtävä omaa suunnittelualaa pidemmälle. Ratkaisujen on toimittava yhtä aikaa teknisesti, käytännössä ja kaupunkikuvassa. Tällaisissa hankkeissa korostuu monialainen yhteistyö ja kyky sovittaa eri näkökulmat yhteen.
Sweco Turun toimipisteessä työskentelee rakennusten, infran, energian, teollisuuden ja kestävän kehityksen asiantuntijoita. Vahva paikallinen tuntemus yhdistyy Swecon laajaan kansalliseen ja kansainväliseen suunnitteluosaamiseen, joten kaikkiin hankkeisiin saadaan mukaan tarvittava asiantuntemus.
Turun toimintaympäristö: kuin monta pientä kaupunkia
Turku on monipuolinen kaupunki, jossa eri alueiden lähtökohdat poikkeavat selvästi toisistaan. Keskustassa korostuvat historiallinen kaupunkirakenne, tiiviys ja vilkas kaupunkiarki. Kupittaan ja Tiedepuiston alueella painottuvat kasvu, tutkimus ja työpaikkakeskittymät. Sataman ja teollisten alueiden hankkeissa puolestaan keskeisiä ovat logistiikka, turvallisuus ja toimivat yhteydet myös rakentamisen aikana. Suunnittelusta tekee vaativaa se, että nämä reunaehdot limittyvät usein samassa hankkeessa.

Sweco Turku – osaamista alueen tärkeimpiin hankkeisiin
Turussa liikennejärjestelyjen vaikutukset ovat laajoja, ja satama, työmatkaliikenne, joukkoliikenne ja raskas liikenne kuormittavat usein samoja verkkoja. Sweco kehittää ratkaisuja, joissa sujuvuutta, turvallisuutta ja toteutuksen vaiheistusta tarkastellaan osana laajempaa liikennekokonaisuutta.
Arkkitehtuurilla on mahdollisuus jättää vahva ja kestävä jälki kaupunkikuvaan. Sweco suunnittelee rakennuksia ja ympäristöjä, joissa yhdistyvät toimivuus, kaupunkikuvallinen laatu ja pitkä käyttöikä.
Vastuullisuus- ja resilienssikonsultointi
Vastuullisuus kytkeytyy usein siihen, miten olemassa olevaa voidaan hyödyntää, miten energiaratkaisut mitoitetaan ja miten hankkeet kestävät muuttuvia vaatimuksia. Sweco tuo nämä kysymykset mukaan suunnitteluun varhaisessa vaiheessa.
Rakennukset ja kaupunkikehitys
Turussa rakennushankkeet sijoittuvat usein ympäristöihin, joissa uusi ratkaisu joutuu heti suhteeseen olemassa olevaan kaupunkirakenteeseen. Korjausrakentaminen, käyttötarkoituksen muutokset ja täydennysrakentaminen vaativat siksi tarkkaa otetta niin mittakaavaan, toteutettavuuteen kuin rakennuksen elinkaareen.
Teollisuus, energia ja ympäristö
Turun seudulla teollisuus, satama ja energia muodostavat poikkeuksellisen tiiviin kokonaisuuden. Se näkyy myös suunnittelussa: ratkaisujen on toimittava osana tuotantoa, infrastruktuuria ja energiajärjestelmää. Tuomme hankkeisiin vahvaa kokemusta ympäristöistä, joissa käyttövarmuus, investointien pitkä aikajänne ja ympäristövaikutusten hallinta on ratkaistava saumattomasti.
Sweco tuo projektinjohtoon muutakin kuin prosessin hallintaa: kyvyn ohjata vaativaa hanketta monialaisena kokonaisuutena. Turussa tämä korostuu erityisesti kohteissa, joissa rakentaminen, olemassa oleva ympäristö, vaiheistus ja useat sidosryhmät on sovitettava yhteen.
Swecon vahvuus on monialainen suunnitteluosaaminen. Kun samassa hankkeessa on ratkaistava esimerkiksi rakenteisiin, talotekniikkaan, infraan ja ympäristöön liittyviä kysymyksiä, eri asiantuntijat työskentelevät yhteisen kokonaisuuden ehdoilla.
Rakennesuunnittelu korostuu erityisesti kohteissa, joissa olemassa oleva rakennus asettaa reunaehdot uudelle ratkaisulle. Sweco suunnittelee rakenteita myös hankkeisiin, joissa korjaaminen, laajentaminen tai uusi käyttö vaativat tarkkaa sovittamista vanhan ja uuden välillä.
Näissä hankkeissa olemme olleet mukana Turussa
Aurum, Turun yliopisto
Aurum on bio- ja kemiantutkimuksen rakennus, jossa yhdistyvät vaativa laboratorioympäristö, opetustilat ja tutkimusinfrastruktuuri. Swecon toimeksiantoon kuuluivat tarve- ja hankeselvitykset sekä LVIA- ja rakennesuunnittelu.

E18 Turun kehätie
E18 Turun kehätie on yksi Suomen merkittävimmistä väylähankkeista. Hankkeessa rakennettiin muun muassa 13 uutta siltaa, ja Sweco toimi STK-urakan 1. vaiheen rakennuttajakonsulttina.
Turku Energian sähkökattilahanke
Hanke on osa kaukolämmön tuotannon sähköistämistä. Sweco toimii projektissa EPCM-kumppanina vastaten projektinjohdosta, hankinnoista ja toteutuksen ohjauksesta. Sähkökattila tukee energiajärjestelmän joustavuutta ja vähäpäästöistä lämmöntuotantoa.
Sweco Turun tiimi
Sweco Turun tiimi tuntee Turun ja sen kehityssuunnat tarkasti. Paikallisen osaamisen rinnalla käytössämme on Swecon laaja asiantuntijaverkosto: hankkeeseen saadaan tarvittava yhdistelmä eri alojen osaamista sekä teknistä asiantuntemusta.
Onko sinulla suunnitteilla hanke Turussa tai Varsinais-Suomessa?
Ota yhteyttä Turun asiantuntijoihimme.
Autamme viemään hanketta eteenpäin hallitusti, paikalliset lähtökohdat ja vaatimukset huomioiden.
Sweco Finland Oy – Turun toimipiste
Lemminkäisenkatu 34 , Turku

