
Selvitä hankkeesi luontoarvot ajoissa.
Ota yhteyttä asiantuntijoihimme ja suunnitellaan hankkeeseesi sopivat luontoselvitykset oikeaan aikaan.
Luontoselvitys luvituksen, suunnittelun ja päätöksenteon tueksi
Luontoselvitys tuottaa ajantasaista ja luotettavaa tietoa alueen luonnonarvoista maankäytön, rakentamisen, teollisuus- ja energiahankkeiden sekä infran suunnittelun tueksi.
Luontoselvitysten avulla voidaan tunnistaa suunnittelualueen luonnonarvot, kuten huomionarvoinen lajisto, luontotyypit ja ekologiset yhteydet ennen hankkeen suunnittelua ja rakentamisen etenemistä. Luontoselvityksiä tarvitaan muun muassa kaavoituksessa, YVA-menettelyssä ja muussa maankäyttöön liittyvässä luvituksessa. Luontoselvityksiä tarvitaan myös silloin, kun tarkastellaan mahdollisuuksia toteuttaa vapaaehtoista ekologista kompensaatiota, ennallistamista tai muita luontotekoja.
Tavoitteena on löytää sellaiset suunnitteluratkaisut, jotka tunnistavat ja huomioivat sekä parhaimmassa tapauksessa parantavat suunnittelualueen luontoarvoja, esimerkiksi lisäämällä luonnon monimuotoisuutta tai parantamalla ekologisten yhteyksien laatua.
Swecon ekologit, biologit, metsänhoitajat ja iktyonomit auttavat tunnistamaan hankkeen kannalta olennaiset luontoarvot, arvioimaan vaikutuksia ja löytämään ratkaisuja, joilla luonto voidaan huomioida oikea-aikaisesti ja vastuullisesti. Luonto- ja vesistöasiantuntijamme työskentelevät niin pienissä erillisselvityksissä kuin isoissa ennallistamishankkeissa ja vaikutustenarvioinneissa. Oikea-aikainen luontotieto vähentää hankeriskejä, tukee viranomaisprosesseja ja auttaa huomioimaan luonnon monimuotoisuuden päätöksenteossa.
Mitä luontoselvitys voi sisältää?
Luontoselvityksen sisältö määritellään aina hankkeen sijainnin, tavoitteiden, viranomaisvaatimusten ja suunnitteluvaiheen mukaan. Työ alkaa olemassa olevan lähtötiedon kokoamisesta ja ennakkotarkastelusta. Sen jälkeen toteutetaan tarvittavat maastoselvitykset, arvioidaan havaintojen merkitys ja laaditaan selkeä raportti suunnittelun, lupaprosessien ja päätöksenteon tueksi.
Swecon asiantuntijat toteuttavat esimerkiksi luontotyyppi- ja kasvillisuusselvityksiä, linnusto- ja lepakkoselvityksiä, liito-orava-, viitasammakko- ja muita lajistoselvityksiä, vesistöihin liittyviä selvityksiä, työpöytätarkasteluja sekä selvitysten pohjalta tehtäviä luontovaikutusten arviointeja. Tarvittaessa hyödynnämme myös uusia menetelmiä, kuten ympäristö-DNA:ta (eDNA), joka voi täydentää perinteisiä maastomenetelmiä ja auttaa tunnistamaan vaikeasti havaittavia lajeja.
Asiantuntijamme päivittävät osaamistaan jatkuvasti uusien menetelmien ja lainsäädännön osalta. Asiantuntijoiden joukosta löytyy erityisosaamista esimerkiksi BOOST-menetelmästä, luonnonsuojelulain mukaisesta vapaaehtoisesta ekologisesta kompensaatiosta, ennallistamisesta ja rakennetun ympäristön biodiversiteetistä.

Oikea-aikainen luontoselvitys vähentää hankeriskejä
Luontoselvitys kannattaa käynnistää mahdollisimman varhaisessa vaiheessa hanketta, sillä monet laji- ja elinympäristöselvitykset voidaan toteuttaa luotettavasti vain tiettyyn aikaan vuodesta. Luontoselvityksen valmistelu on syytä aloittaa vähintään kaksi kuukautta ennen maastokauden alkua, jotta lähtötiedot, aluerajaukset ja tarvittavat ennakkotarkastelut ehditään tehdä huolellisesti. Laajoissa hankkeissa valmisteluun on hyvä varata enemmän aikaa.
Kun luontoselvitys on suunniteltu ajoissa osaksi hankkeen aikataulua, hankealueen luontotieto on käytettävissä ajoissa, mikä tukee luonnon kannalta vastuullisia suunnitteluratkaisuja oikealla hetkellä, auttaa tunnistamaan ympäristöön liittyviä reunaehtoja sekä vähentää hankkeen viivästyksiä ja lupaprosessiriskejä.

Luontoselvityspalvelumme
- Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvitykset (myös BOOST)
- Linnusto-, lepakko-, liito-orava-, viitasammakko- ja muut huomionarvoisen lajiston maastoselvitykset
- Metsäpeuraan, suurpetoihin, tai muuhun lajistoon liittyvät työpöytätarkastelut ja törmäysmallinnukset
- Vesistöihin ja ranta-alueisiin liittyvät luontoselvitykset
- Ympäristö-DNA-selvitykset perinteisiä menetelmiä täydentämään
- Luontovaikutusten arvioinnit ja lieventämistoimien suunnittelu
- Biodiversiteettikartoitukset, ennallistamissuunnitelmat ja ekologisen kompensaation selvitykset ja laskelmat
- Poikkeuslupahakemukset
- Selvitysten suunnittelu, aikataulutus ja raportointi viranomais- ja suunnittelutarpeisiin

Luontoselvitysten uusi aikakausi – eDNA
Vaikka luontoselvitykset vaativat usein paljon maastotyötä ja oikeaa ajoitusta, ympäristö-DNA eli eDNA tuo selvityksiin lisää joustavuutta. eDNA-teknologian avulla hankealueen lajistoa ja biodiversiteettiä voidaan kartoittaa ympäristöstä kerätyistä DNA-näytteistä esimerkiksi vedestä, maaperästä, lumesta tai ilmasta. Tämä voi täydentää perinteisiä maastomenetelmiä ja mahdollistaa monien selvitysten tekemisen myös varsinaisen maastokauden ulkopuolella.
eDNA soveltuu esimerkiksi vaikeasti havaittavien, uhanalaisten tai haitallisten vieraslajien tunnistamiseen, kalalajiyhteisöjen muutosten seurantaan, maaperän hyödyllisten sienten kartoittamiseen sekä ennallistamis- ja kompensaatioalueiden ekologisen tilan seurantaan. Sweco tarjoaa eDNA-selvityksiin alkukonsultaation, näytteenoton hankealueelta, laboratoriotyön koordinoinnin, aineistoanalyysin sekä helposti hyödynnettävän tulosraportin.
Usein kysyttyä luontoselvityksestä
Luontoselvitys kannattaa huomioida jo hankkeen alkuvaiheessa ja tilata hyvissä ajoin ennen maastokautta, jotta tarvittavat selvitykset ehditään suunnitella ja toteuttaa oikeaan aikaan.
Monet lajit ja luontotyypit ovat luotettavasti havaittavissa vain tiettyyn vuodenaikaan. Oikea ajoitus parantaa selvityksen laatua ja vähentää lisäselvitysten tarvetta.
Luontoselvitys tarvitaan, kun hanke, kaava tai muu toimenpide voi vaikuttaa alueen luonnonarvoihin tai kun selvitystä edellytetään luvituksen, YVA-menettelyn tai muun viranomaisprosessin tueksi. Luontoselvityksiä tarvitaan myös silloin, kun halutaan vapaaehtoisesti huomioida luontoarvoja enemmän kuin mitä lainsäädäntö vaatii.
Luontoselvitykset tuottavat päätöksenteon kannalta olennaista tietoa, vähentävät hankeriskejä, tukevat lupaprosesseja ja auttavat sovittamaan suunnitteluratkaisut ympäröivään luontoon. Kattavat ja laadukkaat luontoselvitykset sekä niiden tulosten huomiointi saattaa lisätä hankkeen hyväksyttävyyttä.
Tarve vaihtelee hankkeen sijainnin, vaikutusten ja ympäristön mukaan. Esimerkiksi EU:n luontodirektiivin IV a) eläinlajien esiintymistä on selvitettävä siksi, että näiden lajien lisääntymis- levähdyspaikkojen heikentäminen on kiellettyä. Luonnonsuojelulaissamme puolestaan on suojeltu tiettyjä luontotyyppejä ja rauhoitettu kasvilajeja. Tyypillisesti tarvittavia selvityksiä ovat esimerkiksi kasvillisuus- ja luontotyyppi, linnusto-, lepakko-, liito-orava-, viitasammakko- korento-, saukko- ja vesistöselvitykset. Näiden lisäksi tehdään muutonseurantoja, petolintutarkkailuja, lumijälkilaskentoja ja useita työpöytätarkasteluina tehtäviä selvityksiä.
Luontoselvitys on tietyn alueen luonnonarvojen, kuten lajien, luontotyyppien ja ekologisten yhteyksien, nykytilan kartoittamista hankkeen tai suunnitelman tueksi.
Löydökset arvotetaan viranomaisohjeistuksen mukaisesti, jotta niiden merkitystä voidaan arvioida suhteessa hankkeen vaikutusmekanismeihin ja suunnittelutietoon. Tämän pohjalta voidaan suunnitella esimerkiksi aluerajauksia, aikataulumuutoksia tai muita haittoja ehkäiseviä ratkaisuja.
Tuloksia käytetään suunnitteluratkaisujen tarkentamiseen, vaikutusten arviointiin, lieventämistoimien määrittämiseen sekä lupahakemusten ja viranomaisvuoropuhelun tukena.
Maastokausi määrittää, milloin eri lajiryhmät ja luontotyypit voidaan selvittää luotettavasti. Esimerkiksi linnusto, lepakot, viitasammakot ja kasvillisuus edellyttävät eri selvitysajankohtia.
Luonto– ja vesistöasiantuntijamme työskentelevät yhdessä esimerkiksi kaavoituksen, infran, rakennuttamisen, ympäristövaikutusten arvioinnin ja luvituksen asiantuntijoiden kanssa, jotta luontotieto saadaan osaksi hankkeen kokonaisratkaisua.
Usein voidaan. Kun luontoarvot tunnetaan ajoissa, hankkeen sijaintia, toteutustapaa, aikataulua tai teknisiä ratkaisuja voidaan muokata haitallisten vaikutusten välttämiseksi tai vähentämiseksi. Mikäli luontovaikutuksia lakisääteisille luontoarvoille ei voida välttää, luontoasiantuntijat auttavat laatimaan poikkeuslupahakemuksen, joka voi sisältää myös lievennyskeinoja.
Tarvitsetko luontoselvityksiä hankkeeseesi?
Ota yhteyttä Swecon luonto- ja biodiversiteettiasiantuntijoihin, kun tarvitset luontoselvityksiä hankkeen suunnitteluun, luvitukseen tai vaikutusten arviointiin. Autamme määrittämään, millaiset selvitykset hankkeesi tarvitsee, milloin ne kannattaa toteuttaa ja miten tulokset voidaan hyödyntää vastuullisessa päätöksenteossa.
Suvi Hakulinen
Luontotiimin tiimipäällikkö, Etelä-SuomiTaru Suninen
Luontotiimin tiimipäällikkö, Pohjois-SuomiJanne Tolonen
Tiimipäällikkö, vesiluonto