
Vanhan Vaasan sairaalan suojeltujen rakennusten peruskorjaus alkaa
Julkaistu 28.11.2025
Vanhan Vaasan sairaalan alueella on useita C. L. Engelin suunnittelemia rakennuksia, joiden peruskorjaamista pohjustetaan huolellisella hankesuunnittelulla. Swecon projektinjohto tuo hankkeeseen kokemusta sekä suojeltujen rakennusten että sairaaloiden peruskorjaamisesta.
Vanhan Vaasan sairaalan peruskorjauksen hankesuunnittelu
Vanhan Vaasan sairaala on toinen Suomen valtion kahdesta oikeuspsykiatrisesta sairaalasta. Senaatti-kiinteistöt käynnisti alueen vanhimpien rakennusten peruskorjauksen hankesuunnittelun yhdessä Swecon projektinjohdon asiantuntijoiden kanssa. Rakennusten peruskorjausjärjestys perustuu alueesta laadittuun tiekarttaan.
”Ensimmäisenä korjataan rakennukset F ja T”, kertoo Senaatti-kiinteistöjen rakennuttajapäällikkö Kukka Potka. Osa F- eli päärakennuksen ja T- eli talousrakennuksen toiminnoista siirtyy alueelle valmistuvaan uudisrakennukseen. Se mahdollistaa tilojen uudelleenjärjestelyn vanhoissa rakennuksissa toiminnallisesti järkeviksi kokonaisuuksiksi. ”Päärakennuksessa on tällä hetkellä 25 potilaspaikkaa, ja peruskorjauksen jälkeen niitä on 38.”
Sairaala on varsin pitkäaikainen asuinpaikka noin 155 ihmiselle, ja yksi peruskorjauksen tärkeimmistä tavoitteista on uudistaa Carl Ludvig Engelin suunnittelemia arvorakennuksia niin, että sairaala tarjoaa kuntoutumista edistävät tilat hoidettaville potilaille myös tulevaisuudessa.
Projekti lyhyesti
Vanhan Vaasan sairaalan F- ja T-rakennusten peruskorjaus
Asiakas: Senaatti-kiinteistöt
Toimeksiantoon kuuluvat palvelut: hankesuunnittelu, mm. kustannuslaskenta ja hankinnat, sekä sähkösuunnittelu
Toteutusvuosi: 2024–2025
Vastuullisuus hankkeessa: sosiaalinen vastuullisuus, kuntouttavan toipumisympäristön varmistaminen
Muut projektin teemat: suojeluarvojen, henkilöturvallisuuden ja sairaalan toiminnallisuuksien yhteensovitus potilaspaikkojen lisäämiseen ja uuteen talotekniikkaan

Peruskorjauksen hankesuunnittelua ohjasivat suojeluarvot
Kumpikin vuonna 1844 valmistunut rakennus on suojeltu, ja koko sairaala-alue on määritelty valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi (RKY). ”Siksi on tärkeää, että Swecolta löytyy asiantuntemusta sekä sairaaloiden toiminnallisuuksista että suojeltujen rakennusten peruskorjaamisesta”, rakennuttajapäällikkö Potka sanoo.
Sweco on toteuttanut aikaisemmin T- ja F-rakennusten tarveselvityksen sekä sairaala-alueen uudisrakentamiseen liittyvän osallistamisprojektin. Projektipäällikkö Sini Jaakkolan mukaan projektinjohdon tärkein tehtävä oli tilaajan tukeminen päätöksenteossa. Yhteen sovitettavaa oli paljon aina teknisistä vaatimuksista Museoviraston ja käyttäjien toiveisiin.
”Hankkeessa oli todella hyvä henki, koska Senaatilla on valmiiksi toimivat toimintatavat ja rakennuttajapäällikkö, joka tuntee alueen ja käyttäjät sekä ohjaa hanketta proaktiivisesti ja läheltä.”
Vanhan Vaasan sairaalan päärakennus laajenee
Sairaala-alueen toimistot tullaan keskittämään T- eli talousrakennukseen, jonne on tulossa myös laboratorio, hammashoitola ja fysioterapiatilat. Yksi T-rakennuksen korjaamisen haasteista ovat eri vaiheissa valmistuneiden osien erilaiset rakennetyypit ja korkomaailmat.
”Sen sijaan F-rakennuksen toisen kerroksen muokkaus potilasosastoksi on suoraviivaisempaa, koska se on suunniteltu alun perinkin sairaalaksi”, Jaakkola kertoo. Pohjaratkaisussa säilyvät potilashuoneiden sijainnit ikkunasivuilla sekä vanha luonnonvaloa tulviva käytävälinja.
Jotta toisen kerroksen uusi potilasosasto toimii sairaalan arjessa, rakennuksen päätyyn on tehtävä laajennus. Potka pitääkin yhtenä hankesuunnittelun onnistumisista, että laajentamiseen löytyi Museoviraston hyväksymä tapa. Laajennus tulee historiallisen lehmuskujan päähän.
”Laajennuksen ulkoasussa vaalitaan symmetriaa ja yhtenäisyyttä päärakennuksen kanssa”, Jaakkola kertoo. Laajennusosa sisältää hissikuilun ja porrashuoneet poistumisteitä ja huoltoliikennettä varten. ”Ruuat valmistetaan jatkossa uudisrakennuksen keskuskeittiössä.”
Hankesuunnittelussa päästiin talotekniikan yksityiskohtiin
Swecon projektinjohto ohjasi arkkitehti-, rakenne- ja talotekniikkasuunnittelijoita, ja kohteen sähkösuunnittelu oli Swecon vastuulla. Suunnittelun ohjauksessa korostui henkilökunnan ja potilaiden turvallisuus sekä rakennusten sertifiointi Rakennustiedon ympäristöluokituksella.
”Suunnitteluporukalla oli kokemusta juuri tämäntyyppisistä rakennuksista, ja he saivat yhteistoiminnan pyörimään niin hienosti, että taloteknisissä valinnoissa päästiin varsin pitkälle”, Jaakkola kiittelee. Myös käyttäjien edustajat osallistuivat suunnittelukokouksiin.
Jokaiselle potilaalle on tulossa oma huone wc- ja suihkutiloineen, mikä lisää talotekniikan määrää radikaalisti. ”Rakennusten huonekorkeus on onneksi hyvä, ja tekniikkaa voidaan sijoittaa vanhan kamiinalämmityksen jäljiltä jääneisiin tekniikkakuiluihin”, Jaakkola sanoo.
Swecon projektinjohto vastasi myös kustannuslaskennasta, hankinnoista ja urakkakilpailutuksen valmistelusta. ”Lisäksi autoimme tilaajaa urakkamuodon valinnassa. Näin vaativassa peruskorjauksessa jokin yhteistoiminnallinen malli on varmasti paras ratkaisu”, Jaakkola toteaa.
Hanke odottaa parhaillaan investointipäätöstä ja urakan kilpailutusta. Tavoitteena on purkutöiden aloitus kesällä 2026.
Tutustu myös Vanhan Vaasan sairaalan uudisrakentamisen osallistamisprojektiin!
Kuva: Vanhan Vaasan sairaala