Kaupunkipyörät

Helsingin kaupunki on panostanut pyöräilyn osuuden kasvattamiseen kaupunkiliikenteessä. Kesällä 2019 Helsingissä on käytössä nykyisen 150 aseman ja 1500 kaupunkipyörän lisäksi 88 uutta asemaa ja 880 uutta pyörää yhä laajemmalla alueella. Laajennuksen lisäksi joitain uusia asemia sijoitetaan myös nykyiselle alueelle. Sweco on vastannut Helsingin kaupunkipyöräjärjestelmän suunnittelusta ja koordinoinnista, ja on mukana suunnittelemassa myös järjestelmän jatkuvaa laajennusta.

FAKTAT

PROJEKTI

Helsingin kaupunkipyörät

 

VUOSI

Vuodesta 2016 lähtien

TILAAJA

Helsingin kaupunki

PROJEKTI

Helsingin uudet kaupunkipyörät yhdessä joukkoliikennejärjestelmän kanssa toimivat houkuttelevana kilpailijana henkilöautoilulle. Kaupunkipyöräily on edelleen kovassa nosteessa ja siitä on tullut tiivis osa urbaania kaupunkielämää. Kaupunkipyörät ovat saaneet kaupunkilaiset puolelleen ja paljon positiivista julkisuutta – ja mikä parasta, niillä on pyöräilty todella paljon.

Kaupunkipyörä on yhteiskäyttöpyörä Helsingin alueella liikkuville asukkaille ja vierailijoille. Kesällä 2016 pyöriä oli liikenteessä 500 ja asemapaikkoja oli 50. Keväällä 2018 järjestelmän laajuus oli jo kolminkertainen.

Nyt kesällä 2019 mukaan tulee 88 uutta asemaa ja 880 uutta pyörää yhä laajemmalla alueella. Laajennuksen lisäksi joitain uusia asemia sijoitetaan myös nykyiselle alueelle.

Kantakaupungin ohella pyöriä on käytössä Lauttasaaresta Munkkiniemeen, Pasilaan ja Arabianrantaan aina Vanhankaupunginlahdelle asti. Uusia asemia löytyy keskustan alueilta; Kalliosta, Töölöstä ja Punavuoresta, joissa käyttöaste on ollut suurinta.

Järjestelmän menestys johtuu sekä sisäisistä että ulkoisista tekijöistä. Sisäisiin tekijöihin vaikuttavat muun muassa asemapaikkojen ja -kapasiteettien suunnittelu sekä tekniset ominaisuudet. Ulkoisia tekijöitä ovat puolestaan kaupunkirakenne, maasto sekä pyöräilykulttuuri. Kaupunkilaiset ovat pyöräilleet verrattain vähän omalla pyörällä Helsingin keskustassa kehnon pyöräverkoston ja muun muassa turvallisen pysäköinnin vähäisyydestä johtuen. Nyt tilanne on muuttunut.

Verkosto laajenee vuosittain kaupunkilaisten liikkumistarpeet huomioiden

Pyöräverkon suunnittelu on aina haasteellista, koska kaupunkitila on rajallista ja asemat ovat isoja kokonaisuuksia. Kaupunkipyöräjärjestelmän laajenemisvaiheen verkostotarkastelussa on yhdistetty liikenneasiantuntijuus paikkatieto-osaamiseen. Swecon asiantuntijat ovat hyödyntäneet niin paikkatietoa, paikallistuntemusta kuin kansainvälisiä tutkimuksiakin parhaiden asemapaikkojen suunnittelussa.

Käytössä on rakennus- ja työpaikkokohtaista dataa Helsingin kaupungilta sekä Kerro kantasi -kyselyn tulokset, jossa kaupunkilaiset saivat itse toivoa kaupunkipyöräasemakohteitaan.

Pyörät ovat lähellä käyttäjää

Asemien läheisyys helpottaa järjestelmän käyttöönottoa. Pyöräasemat ovat maksimissaan noin 600 metrin päässä toisistaan, joka tarkoittaa, että lähin asema on aina vähintään 300 metrin päässä käyttäjästä.

Joukkoliikenteen solmukohdat ja pyöräilijöiden käyttötarpeet ovat olleet suunnittelun keskiössä. Asemat on suunniteltu täydentämään joukkoliikennettä. Pyöriä löytyy niin metroasemien lähettyviltä kuin muun julkisen liikenteen ympäriltä.

Sweco on mukana pyöräasemien ja hankkeen laajentumisen suunnittelussa yhteistyössä kaupungin eri virastojen ja kaupunkipyöräoperaattorin kanssa.

Haluatko tietää lisää kaupunkipyöräilystä Helsingissä? https://www.hsl.fi/kaupunkipyorat

 

Kuvat: HSL/Lauri Eriksson

"Helsinki huokuu uuden urbanismin nousua ja kaupunkipyörät toimivat "Helsinki pyöräilykaupungiksi" tahtotilan keulakuvana. On mahtavaa, että kaupunkipyöriä käytetään paljon, mutta vielä hienompaa on kaupunkilaisten suhtautuminen yhteiskäyttöpyöräilyyn. Se luo pohjaa muullekin pyöräilyn kehittämiselle. "
Mikko Raninen, Helsingin kaupunkipyöräjärjestelmän suunnittelija, Sweco

EVÄSTEET

Käytämme kotisivuillamme evästeitä käyttäjien sivustokokemuksen parantamiseksi. Evästeillä emme kerää emmekä tallenna henkilökohtaisia tietoja. Hyväksymällä evästeet, pääset vierailemaan kotisivuillamme. Mikäli et halua, että laitteellesi tallennetaan evästeitä, voit muuttaa selaimesi asetuksia niiden estämiseksi.